Monelta sä menit eilen nukkumaan..

..sulla oli valot päällä vielä yhentoista aikoihin ku mä menin.


Täällä on välillä, tai rehellisesti aika useesti, pinna kiristyny ihan urakalla kun tuntuu, ettei nää asiat tän perheen kanssa nyt mee ehkä just ihan niin ku on sovittu. Välillä jo mietin, pitäiskö lähtee suomeen vai mitä mä oikeen teen.

Muitten nurkissa asuminen on rankkaa, todella rankkaa välillä. Ja erityisesti se, kun asuu työnantajansa kanssa.
Välillä olis niin ihana soittaa musiikkia oikeen lujalla ja laulaa sen mukana, ei onnistu täällä. Lauantai ja sunnuntai aamusin ei oo ihana herätä lasten ääniin, ei kun lapsi ei oo oma. Rehellisesti sanottuna, mä oon aina haaveillu lapsista ja perheestä. Tällä hetkellä toi ajatus on jotin todella todella kaukasta, niin kypsä oon tähän "kotiäiteilyyn", harvoihin yöheräämisiin ja ainaisiin aikasiin aamuihin. Mun lauantai ja sunnuntai aamut pelastaa mun mp-3 soitin. Sillä saan hyvin eristetyä pikkumiehen äänet, mutta unille voin samalla sanoo heipat..

Mun työaika on suurinpiirtein klo 8-17, illat ja viikonloput vapaita. Jos oon ton ajan ulkopuolella töissä, siitä maksetaan mulle erikseen. Mä oon ollu täällä jo aika kauan, varmaan lähemmäs puol vuotta. Kertaakaan, ikinä, mä en oo ollu iltasin töissä. Yheks perjantaiks kysyttiin, mutta seki peruuntu. Ystävänpäivästä tuliki sit semmonen sota, että. Perheen isän mielestä heidän edellis iltana ilmottama illallismeno olis pitäny mennä mun iltamenon edelle. Olin kysyny ystävänpäivästä jo pari viikkoa aikasemmin ja mulle sanottiin, että mulla ei oo sillon illalla töitä. Ja mulle mun omat menot täällä on miljoona kertaa tärkeempiä kun muutama kymppi iltatöistä. Asia muka vähän niin ku sovittiin, mutta silti siihen on vielä palattu.

En myöskään tykkää yhtään tästä meiningistä kun multa kysellään mun menoista, mihin meen jne. Mä oon aikuinen ja ilmotin jo tänne tullessani, etten tarvii mitään äitiä. Mulla on suomessa maailman paras äiti ja sillon ku tarviin äitiä, käännyn aina sen puoleen <3 Mä ymmärrän sen, että halutaan tietää oonko illallisen kotona ja sen aina ilmotanki, jos en oo. Mutta siinä menee mun mielestä raja, että misä mä sitten oon kun en oo kotona syömässä. Ja mihin aikaan tuun. Ja otsikon lauseet tuli perheen äidin suusta yks aamu, kun alotin työt. Anteeks mitä?! Kuinka ikävöinki omaa kotia, omaa rauhaa ja yksityisyyttä.

Näitten kanssa asioista sopiminen on myös harvinaisen vaikeeta. Tai jos sovitaan jotain, siitä on melkein mahdotonta pitää kiinni tai se ymmärretään tahallaan väärin. Hyvä esimerkki on nää mun lomat, jotka nykyisin vaan ilmotan, kun kyselemällä asiat ei mee mihinkään suuntaan. Toinen esimerkki on ku porukat oli täällä. Sovittiin maanantai aamuna perheen äidin kanssa, että tulee viimeistään puol viis kotiin, jotta pääsen saattamaan porukat lentokentälle. Lounaan aikoihin kun soiteltiin, oli perheen äidille ihan yllätys, että mä lähen kentälle porukoiden mukaan. Ja mun oma äiti kuuli meijän aamusen keskustelun, joten en omasta päästänikään oo sitä keksiny.

Tossa on syitä, miks tää on välillä aivan järkyttävän rankkaa. Niin rankkaa, että tekis mieli lyödä haskat tiskiin.

Rakastan olla Genevessä, mutta täällä yksiön vuokrat liikkuu siinä 1500€ ylöspäin ja töitä on pirun hankala saada kun ei puhu ranskaa. Nannyn ja ehkä jopa siivoojan töitä vois saada, mutta niitä joutuis tekee todella paljon, että pystyis elättämään ittensä. Täällä kun myös vakuutukset on mielettömän kalliita samoin ruoka, ja oikeestaan kaikki muuki. Ja vielä kun haaveena olis matkustella, ei se noilla töillä ja menoilla mitenkään kauheen mahollista tulis olemaan.. Tossa muutama syy, miks Suomeen paluu nousi välillä tosi vahvoille.

Alku viikosta ulkona on ollu tosi kaunis ja keväinen ilma. Se ehkä vähän autto ja piristi ja nyt ajattelenki, että ehkä mä pystyn olla täällä sinne heinäkuun johonki asti. Siinä vaiheessa ku ulkona on vielä vähän lämpösempi, voin joka päivä häippästä puistoon töitten jälkeen. Voin siellä istuskella, ihailla järveä, kattoo ohikulkevia ihmisiä ja lukea. Ja sillon myös voi olla, että perheen äiti häippäsee pikkumiehen kanssa ulos oman työpäivänsä jälkeen ja mä saan olla hetken YKSIN kotona, soittaa musiikkia täysillä ja laulaa! :)

Viime yönä sain nukuttua ihanat kummenen tunni yö unet, enkä aamulla heränny edes pikkumiehen ääniin, kuin luksusta! :) Hymyssä suin vetelin aamupalan, siivosin vähän ja nyt lähen ihailemaan auringonpaistetta ja kiertelemään kaupunkiin.

Vaikka välilä on rankkaa, on täällä onneks toisinaan ihan kivaaki ja useinmieten tosi kaunista! :)

Bisous!

<3: Emilia