Sunday Funday!

Joskus ehkä kaksi kuukautta sitten (!!?? Mihin tää aika menee??!) vietettiin retkien täyteinen viikonloppu. Tässä kuvia päivistä kun käytiin isossa luolassa, safarilla ja catamaranilla nauttimassa auringosta.

Harrison's cave oli iso! Siellä mentiin semmosella juna-autolla ja muutaman kerran pysähdyttiin ottamaan kuvia. Iso ja upea luola! Jos tänne tulee ja luolat ei oo entuudestaan tuttuja, suositelen käymään.

Luolan ja lounaan jälkeen lähettiin kiertelemään saarta safarin merkeissä! Auton kyydissä olo oli välillä jopa hurjempi kun lintsin laitteissa :D

Safarista tykkäsin kovasti! Näki uusia paikkoja ja enemmän saarta myös keskeltä. Nyt on tullu itekin mentyä bussilla ympäriinsä, mutta tolloin kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä :)

Sitten aurinkoinen sunnuntai catamaraanilla Barbadoksen edustalla! Ei ollut hullummat maisemat ja aurinkokin oli aika jees ;)

Tämmöstä oli meininki sillon joskus kauan sitten! Vaikka elämä ei ehkä ihan ollut täällä semmosta kun kuviteltin niin on täällä ollu paljn hyvääkin. Ei tämmösiä maisemia ihan heti tuu näkemään saatikka pääse uimaan kirkkaan turkosiin mereen ja nattimaan auringosta. Otetaan nyt siis kaikki ilo irti vielä niin kauan kun tätä riittää! :)

<3: Emilia

Kiitos ei ole kirosana.

Hellurei helteestä!

Täällä mulla on tullu paljon positiivisempi kuva suomen asiakaspalvelusta. Vaikka se ei ehkä kaikissa paikoissa ole huipputasoa, niin sitä kuitenkin on. Täällä en voi sanoa, että asiakaspalvelua olisi, ei ruokakaupassa, ravintolassa tai kahvilassa. Saan välillä kummallisia katseita kun kiitän kuskia bussista noustessa tai huudan kiitokset kun astun ravintolasta tai kahvilasta ulos, vihaisen mulkasun kun tervehdin iloisesti kassaa. Tulin jo siihen tulokseen, että täällä ei ole asiakaspalvelua, ei niin kun itse sen ymmärrän ja että kiitos olisi kirosana.

Kävimme kaupassa joku aika sitten perjantaina. Samassa marketissa, mistä ollaan ostettu suurin osa ruoista koko täällä olomme ajan. Kyseisen kaupan kassat ovat pahimpia! Kassalle mentäessä toivotan iloisesti good evening ja minua vain mulkaistaan, ei mitään tervehdystä takaisin. Tämä yksi kokemus olis kuitenkin erilainen. Kassalle mentäessä tervehdin tuttuun tapaan iloisesti ja kassaneiti vastasi minulle. Ja vielä hymyn kera! Kun hän oli vetänyt ostoksemme, hän kysyi olemmeko opiskelijoita yliopistosta. Vastasin myöntävästi. Hän kysyi, että olisiko minulla opiskelijakorttia mukana, koska perjantaisin opiskelijat saavat 5% alennusta näyttämällä opiskelijakorttinsa. Olin häkeltynyt ja kysyin asian uudestaan, että olin varmasti ymmärtänyt sen oikein. Ojensin opiskelijakorttini ja niin vain lähti 5% pois ostostemme loppusummasta. Tämä on kuulemma aina ollut ja alenuksen saa joka perjantai. Toivotettiin siinä vielä iloisesti hyvät illan jatkot, ei ole aikaisemmin sellaistakaan tapahtunut. Olin aivan fiiliksissä, täällä onkin ystävällisiä asiakaspalvelijoita! 

Kerättiin ruokakassejamme kasaan kun ilmeisesti kassojen esimies tuli meitä tervehtimään. Kysyi, olemmeko opiskelijoita, viihdymmekö barbadoksella ja toivotti meidät tervetulleiksi uudestaan ostoksille. Lähdin kaupasta maailman leveimmän hymyn kera!

Vaikka hiukan harmittaakin, ettei meille kyseistä tietoa ole aikaisemmin kerrottu. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! :)

Asioitiin samaisessa kaupassa maanantaina ja jälleen positiivinen kokemus! Kassa tervehti iloisesti ja kun tuli maksamisen paikka, hän kertoi, että maanantaisin on taikasana. Kun taikasanan sanoo, saa 5% alennusta ostosten loppusummasta. Kiitin kohteliaasti tästä tiedosta, kerroin, että en asiasta mitään tiennyt ja sanoin taikasanan. Ja niin taas säästettiin selvää rahaa!

Tein pienen yhteenvedon ja tulin siihen tulokseen, että kassa 1 ja 2 ovat hyviä valintoja, jos myyjä on keski-ikäinen ;) Nuoret naiset eivät pääsääntöisesti voi sietää mua, joten niitä on parempi vältellä :D 

Toinen positiivinen kohtaaminen sattui pari viikkoa sitten maanantaina. Lähdimme seikkailemaan ja etsimään meille uutta "kauppakeskusta". Perille löysimme suht helposti, mutta ihan varmoja ei oltu, miten päästäisiin kotiin. Pysäytin bussin ja ystävällisesti kysyin menisikö bussi Bridgetowniin, josta sitten osaisimme kotiin. Kuski vastasi ystävällisesti, että menisi kyllä. Hypättiin kyytiin ja Bridgetownissa hän kysyi, mihin päin kaupunkia olimme menossa. Kyydissä oli meidän lisäksi kaksi muuta matkustajaa. Nämä kaksi muuta jäisivät seuraavassa risteyksessä pois, mutta me olimme suuntaamassa kohti bussiasemaa, joka olisi toisessa suunnassa, kuin varikko, mihin tämä bussi oli suuntaamassa. Meidän yllätykseksi ja iloksi kuski poikkesi reitiltä ja lähti kohti meidän bussiasemaa. Matkalla hän kuitenkin huomasi edessä vanin, johon olimme seuraavaksi hyppäämässä. Kuski alkoi tööttämään hirmuisesti ja vilkuttamaan valojaan ja niin pysähtyi van meidän edessä. Kuski ajoi viereen niin, että päästiin suoraan hyppäämään seuraavaan kyytiin. Ja taas oli hymy korvissa ja en tiennyt, miten olisin osannut tarpeeksi kiittää kuljettajaa. Ja siis kaikki tämä tapahtui keskustassa, bussi ja van pysähtyivät liikenneympyrään, kukaan ei tööttäillyt eikä kenelläkään tuntunut olevan kiire!

Yksi päivä lähdettiin taas kyseiseen ostoskeskukseen syömään. Tarkennuksena, ostoskeskus täällä on pienempi kuin Keravan Prisma. Iso ruokakauppa, ravintola, apteekki, askartelukauppa ja hampurilaisravintola. Täällä lähdemme ostoskeskuksiin joko ravintolan takia, niin kuin tässä tapauksessa, tai muuten vaan hengailemaan, koska siellä on viileetä. Ei mennä kaupoille, vaika niin voisi luulla :D
Mutta niin, taas samassa osoitteessa ja lähdösä kotiin päin. Bussipysäkillä odottelimme jonkin aikaan, kunnes näimme bussin janka viittoilin pysähtymään. En tajunnut, että kyseinen bussi oli pimeä, eli ei ollut enää ajossa. Ystävällinen kuski kysyi, mihin olimme menossa. Hän ei ollut menossa samaan paikkaan, mutta voisi heittää meidät pysäkille, mistä pääsisimme jatkamaan matkaa. Bussi jatkoi kuitenkin koko matkan meidän määränpäähän, ihan vain ystävällisyyttä. Oltiin maksamassa hänelle, mutta hän ei halunnut ottaa rahaa, eihän hän ollut enää ajossa. Ja taas hymyilytti niin kuin Naantalin aurinkoa ja kiitos tuntui todella pieneltä sanalta!

Reilu kolme kuukautta täällä olleena, huonoa ja töykeää asiakaspalvelua saaneena, pelasti nämä henkilöt minun silmissäni tämän maan maineen! Ja nimenomaan asiakaspalvelu-mielessä. Toki välillä tulee vastaan muuten vaan ytävällisiä paikallisia. Yksi päivä viimeviikolla bussissa yksi miesmatkustaja kysyi, että tiedänhän ettei bussi ole menossa Bridgetowniin. Tuli hyvä mieli :) Ja seikkailessamme ekan kerran uuteen kauppakeskukseen, odotellessame bussia, bussipysäkille pysähtyi auto ja kysyi, mihin olemme matkalla. Kerrottuamme hän osasi kertoa, että bussi Bridgetownin tulee noin viiden minuutin päästä. 

Tarinan opetus itselleni oli se, että vaikka välillä turhauttaa ja ottaa päähän muiden asenne ja käytös, muista itse olla aina ystävällinen! Saatat olla joku niistä, joka pelastaa suomen ja suomalaisten maineen. Tai tuot sen ilon jollekin ja saat leveän hymyn aikaan. Kiitos ei todella ole kirosana ja ystävällisyys, kohteliaisuus ja avuliaisuus kannatta aina!

<3: Emilia

Ps. Yritän kovasti tartuttaa paikallisten kiireettömyyden muhun ja tuoda sen mukanani suomeen! Ei ehkä helpoin homma meikäläiselle, mutta yritystä löytyy ;)

Koti-ikävä

Just nyt maailma tuntuu todella hullulta ja epäreilulta paikalta. Eilen illalla tultiin kotiin ja ihmettelin, miksi Pariisissa asuva kaveri oli päivittäny Facebookiin, että on turvassa. Pian selvisi. Pray for Paris.

Keskusteltiin murun kanssa, että miksi Pariisin iskut tuntuvat järkyttävämmiltä kuin esimerkiksi idässä pauhaava sota. Syy on ainakin omalla kohdalla se, että se tapahtuu paljon lähempänä. Idässä ei ole tuttuja, itään en myöskään ole suunnitellut lomamatkaa. Pariisista taas puhuimme pari päivää sitten, että vielä jonain päivänä haluaisimme sinne matkustaa. Silti yhtään väheksymättä idän tapahtumia, päinvastoin, siellä uhriluvut on jotain aivan muuta.

Sain oireista päätellen lievän denguekuumeen ja valvoin edellisen yön kovissa lihas- ja nivelsäryissä. Yöllä yhdeltä vaihtarilta tuli viestiä: päivällä yksi vaihtarityttö oli löydetty puskasta, jalat ja kädet teipillä kiinni sidottuna ja päälle oli kaadettu bensaa. Bensa kuulemma hävittää kaikki todisteet DNA:sta. Yksi koulumme oppilaskunnan edustajista oli hänet sieltä löytänyt. Enempää en asiasta tiedä.
Samassa keskustelussa yksi vaihtarityttö kertoi, että häntä oli POLIISImopo ja sama poliisi seurannut muutamana iltana ja ehdottanut kyytiä kotiin. Tyttö ei ollut suostunut, onneksi. Nykyään hän kävelee koulusta eri reittiä kotiin.
Yhden vaihtaripojan päälle oli käyty ja yritetty raiskata, onneksi siinä ei kuitenkaan oltu onnistuttu.
Viikko sitten perjantaina oli tapahtunut kolme ryöstöä, jotka kaikki oli kohdistunut vaihtareihin.
Ei paljon nukuttanut, kun oli lukenyt kaiken tuon keskustelusta. Toivon, että puolet asiosta olisi keksittyjä.

Oltiin oltu täällä parisen viikkoa, kun meidän lähellä asuvat vaihtarit kertoivat kuulleensa laukauksia. Katsoessaan ulos oli siellä ollut joku paikallinen olkapää veressä.

Tiesin tänne tultaessa, että tämä ei olisi turvallisin paikka. Mutta en osannut arvata, että tilanne olisi tällainen. Suurin osa näistä tilanteista on sattunut meidän naapurustossa ja kaikki kohdistettu valkoisiin vaihtareihin. Loistamme täällä kuin lamput!

Alkuun mietin, että on vain oman laiskuuteni tekosyy, kun en muka uskalla lähteä yksin lenkille. Kuultuani ampumisesta, joka tosiaan on tapahtunut noin 100 metrin päässä kodistamme, totesin, että ei se ollut mikään tekosyy. Hulluutta olisi lähteä yksin lenkille.
Meiltä koululle on matkaa about 1km. Helposti käveltävä etäisyys, mutta laiskuuttamme ollaan lähes aina menty se bussilla. Tästä lähin mennään aina! Onneksi olemme olleet laiskoja.
Olen lähtenyt ovesta ulos kolme kertaa yksin ja ne tulee olemaan ainoat kerrat. Luojan kiitos olen täällä murun kanssa!  Sovittiin, että kun liikutaan pimeällä, tullaan aina keskustan kautta kotiin, sillä niin pääsemme bussilla lähemmäksi ja meidän ei tarvitse kävellä pimeää katua ja pimeitä portaita. Ja olemme entistä tarkempia kuskista, kenen kyytii hyppäämme.

Uskon, että yhdessä liikkumalla ja maalaisjärjellä olemme turvassa. Ei onneksi kumpikaan haluta täällä mennä baariin ja lähes aina ollaan iltasin kotona ennen kymmentä.

Mutta täytyy sanoa, että kuumehöyryt ja -kivut, täällä tapahtuneet kauheudet ja Pariisin tapahtumat saivat koti-ikävän aikaiseksi. Ja pisti miettimään, kuinka onnekas onkaan ollut, kun on ainakin vielä välttynyt henkilökohtaisesti (kopkop) näiltä kauheuksilta.

<3: Emilia