Sunday Funday!

Joskus ehkä kaksi kuukautta sitten (!!?? Mihin tää aika menee??!) vietettiin retkien täyteinen viikonloppu. Tässä kuvia päivistä kun käytiin isossa luolassa, safarilla ja catamaranilla nauttimassa auringosta.

Harrison's cave oli iso! Siellä mentiin semmosella juna-autolla ja muutaman kerran pysähdyttiin ottamaan kuvia. Iso ja upea luola! Jos tänne tulee ja luolat ei oo entuudestaan tuttuja, suositelen käymään.

Luolan ja lounaan jälkeen lähettiin kiertelemään saarta safarin merkeissä! Auton kyydissä olo oli välillä jopa hurjempi kun lintsin laitteissa :D

Safarista tykkäsin kovasti! Näki uusia paikkoja ja enemmän saarta myös keskeltä. Nyt on tullu itekin mentyä bussilla ympäriinsä, mutta tolloin kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä :)

Sitten aurinkoinen sunnuntai catamaraanilla Barbadoksen edustalla! Ei ollut hullummat maisemat ja aurinkokin oli aika jees ;)

Tämmöstä oli meininki sillon joskus kauan sitten! Vaikka elämä ei ehkä ihan ollut täällä semmosta kun kuviteltin niin on täällä ollu paljn hyvääkin. Ei tämmösiä maisemia ihan heti tuu näkemään saatikka pääse uimaan kirkkaan turkosiin mereen ja nattimaan auringosta. Otetaan nyt siis kaikki ilo irti vielä niin kauan kun tätä riittää! :)

<3: Emilia

Kiitos ei ole kirosana.

Hellurei helteestä!

Täällä mulla on tullu paljon positiivisempi kuva suomen asiakaspalvelusta. Vaikka se ei ehkä kaikissa paikoissa ole huipputasoa, niin sitä kuitenkin on. Täällä en voi sanoa, että asiakaspalvelua olisi, ei ruokakaupassa, ravintolassa tai kahvilassa. Saan välillä kummallisia katseita kun kiitän kuskia bussista noustessa tai huudan kiitokset kun astun ravintolasta tai kahvilasta ulos, vihaisen mulkasun kun tervehdin iloisesti kassaa. Tulin jo siihen tulokseen, että täällä ei ole asiakaspalvelua, ei niin kun itse sen ymmärrän ja että kiitos olisi kirosana.

Kävimme kaupassa joku aika sitten perjantaina. Samassa marketissa, mistä ollaan ostettu suurin osa ruoista koko täällä olomme ajan. Kyseisen kaupan kassat ovat pahimpia! Kassalle mentäessä toivotan iloisesti good evening ja minua vain mulkaistaan, ei mitään tervehdystä takaisin. Tämä yksi kokemus olis kuitenkin erilainen. Kassalle mentäessä tervehdin tuttuun tapaan iloisesti ja kassaneiti vastasi minulle. Ja vielä hymyn kera! Kun hän oli vetänyt ostoksemme, hän kysyi olemmeko opiskelijoita yliopistosta. Vastasin myöntävästi. Hän kysyi, että olisiko minulla opiskelijakorttia mukana, koska perjantaisin opiskelijat saavat 5% alennusta näyttämällä opiskelijakorttinsa. Olin häkeltynyt ja kysyin asian uudestaan, että olin varmasti ymmärtänyt sen oikein. Ojensin opiskelijakorttini ja niin vain lähti 5% pois ostostemme loppusummasta. Tämä on kuulemma aina ollut ja alenuksen saa joka perjantai. Toivotettiin siinä vielä iloisesti hyvät illan jatkot, ei ole aikaisemmin sellaistakaan tapahtunut. Olin aivan fiiliksissä, täällä onkin ystävällisiä asiakaspalvelijoita! 

Kerättiin ruokakassejamme kasaan kun ilmeisesti kassojen esimies tuli meitä tervehtimään. Kysyi, olemmeko opiskelijoita, viihdymmekö barbadoksella ja toivotti meidät tervetulleiksi uudestaan ostoksille. Lähdin kaupasta maailman leveimmän hymyn kera!

Vaikka hiukan harmittaakin, ettei meille kyseistä tietoa ole aikaisemmin kerrottu. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! :)

Asioitiin samaisessa kaupassa maanantaina ja jälleen positiivinen kokemus! Kassa tervehti iloisesti ja kun tuli maksamisen paikka, hän kertoi, että maanantaisin on taikasana. Kun taikasanan sanoo, saa 5% alennusta ostosten loppusummasta. Kiitin kohteliaasti tästä tiedosta, kerroin, että en asiasta mitään tiennyt ja sanoin taikasanan. Ja niin taas säästettiin selvää rahaa!

Tein pienen yhteenvedon ja tulin siihen tulokseen, että kassa 1 ja 2 ovat hyviä valintoja, jos myyjä on keski-ikäinen ;) Nuoret naiset eivät pääsääntöisesti voi sietää mua, joten niitä on parempi vältellä :D 

Toinen positiivinen kohtaaminen sattui pari viikkoa sitten maanantaina. Lähdimme seikkailemaan ja etsimään meille uutta "kauppakeskusta". Perille löysimme suht helposti, mutta ihan varmoja ei oltu, miten päästäisiin kotiin. Pysäytin bussin ja ystävällisesti kysyin menisikö bussi Bridgetowniin, josta sitten osaisimme kotiin. Kuski vastasi ystävällisesti, että menisi kyllä. Hypättiin kyytiin ja Bridgetownissa hän kysyi, mihin päin kaupunkia olimme menossa. Kyydissä oli meidän lisäksi kaksi muuta matkustajaa. Nämä kaksi muuta jäisivät seuraavassa risteyksessä pois, mutta me olimme suuntaamassa kohti bussiasemaa, joka olisi toisessa suunnassa, kuin varikko, mihin tämä bussi oli suuntaamassa. Meidän yllätykseksi ja iloksi kuski poikkesi reitiltä ja lähti kohti meidän bussiasemaa. Matkalla hän kuitenkin huomasi edessä vanin, johon olimme seuraavaksi hyppäämässä. Kuski alkoi tööttämään hirmuisesti ja vilkuttamaan valojaan ja niin pysähtyi van meidän edessä. Kuski ajoi viereen niin, että päästiin suoraan hyppäämään seuraavaan kyytiin. Ja taas oli hymy korvissa ja en tiennyt, miten olisin osannut tarpeeksi kiittää kuljettajaa. Ja siis kaikki tämä tapahtui keskustassa, bussi ja van pysähtyivät liikenneympyrään, kukaan ei tööttäillyt eikä kenelläkään tuntunut olevan kiire!

Yksi päivä lähdettiin taas kyseiseen ostoskeskukseen syömään. Tarkennuksena, ostoskeskus täällä on pienempi kuin Keravan Prisma. Iso ruokakauppa, ravintola, apteekki, askartelukauppa ja hampurilaisravintola. Täällä lähdemme ostoskeskuksiin joko ravintolan takia, niin kuin tässä tapauksessa, tai muuten vaan hengailemaan, koska siellä on viileetä. Ei mennä kaupoille, vaika niin voisi luulla :D
Mutta niin, taas samassa osoitteessa ja lähdösä kotiin päin. Bussipysäkillä odottelimme jonkin aikaan, kunnes näimme bussin janka viittoilin pysähtymään. En tajunnut, että kyseinen bussi oli pimeä, eli ei ollut enää ajossa. Ystävällinen kuski kysyi, mihin olimme menossa. Hän ei ollut menossa samaan paikkaan, mutta voisi heittää meidät pysäkille, mistä pääsisimme jatkamaan matkaa. Bussi jatkoi kuitenkin koko matkan meidän määränpäähän, ihan vain ystävällisyyttä. Oltiin maksamassa hänelle, mutta hän ei halunnut ottaa rahaa, eihän hän ollut enää ajossa. Ja taas hymyilytti niin kuin Naantalin aurinkoa ja kiitos tuntui todella pieneltä sanalta!

Reilu kolme kuukautta täällä olleena, huonoa ja töykeää asiakaspalvelua saaneena, pelasti nämä henkilöt minun silmissäni tämän maan maineen! Ja nimenomaan asiakaspalvelu-mielessä. Toki välillä tulee vastaan muuten vaan ytävällisiä paikallisia. Yksi päivä viimeviikolla bussissa yksi miesmatkustaja kysyi, että tiedänhän ettei bussi ole menossa Bridgetowniin. Tuli hyvä mieli :) Ja seikkailessamme ekan kerran uuteen kauppakeskukseen, odotellessame bussia, bussipysäkille pysähtyi auto ja kysyi, mihin olemme matkalla. Kerrottuamme hän osasi kertoa, että bussi Bridgetownin tulee noin viiden minuutin päästä. 

Tarinan opetus itselleni oli se, että vaikka välillä turhauttaa ja ottaa päähän muiden asenne ja käytös, muista itse olla aina ystävällinen! Saatat olla joku niistä, joka pelastaa suomen ja suomalaisten maineen. Tai tuot sen ilon jollekin ja saat leveän hymyn aikaan. Kiitos ei todella ole kirosana ja ystävällisyys, kohteliaisuus ja avuliaisuus kannatta aina!

<3: Emilia

Ps. Yritän kovasti tartuttaa paikallisten kiireettömyyden muhun ja tuoda sen mukanani suomeen! Ei ehkä helpoin homma meikäläiselle, mutta yritystä löytyy ;)

Koti-ikävä

Just nyt maailma tuntuu todella hullulta ja epäreilulta paikalta. Eilen illalla tultiin kotiin ja ihmettelin, miksi Pariisissa asuva kaveri oli päivittäny Facebookiin, että on turvassa. Pian selvisi. Pray for Paris.

Keskusteltiin murun kanssa, että miksi Pariisin iskut tuntuvat järkyttävämmiltä kuin esimerkiksi idässä pauhaava sota. Syy on ainakin omalla kohdalla se, että se tapahtuu paljon lähempänä. Idässä ei ole tuttuja, itään en myöskään ole suunnitellut lomamatkaa. Pariisista taas puhuimme pari päivää sitten, että vielä jonain päivänä haluaisimme sinne matkustaa. Silti yhtään väheksymättä idän tapahtumia, päinvastoin, siellä uhriluvut on jotain aivan muuta.

Sain oireista päätellen lievän denguekuumeen ja valvoin edellisen yön kovissa lihas- ja nivelsäryissä. Yöllä yhdeltä vaihtarilta tuli viestiä: päivällä yksi vaihtarityttö oli löydetty puskasta, jalat ja kädet teipillä kiinni sidottuna ja päälle oli kaadettu bensaa. Bensa kuulemma hävittää kaikki todisteet DNA:sta. Yksi koulumme oppilaskunnan edustajista oli hänet sieltä löytänyt. Enempää en asiasta tiedä.
Samassa keskustelussa yksi vaihtarityttö kertoi, että häntä oli POLIISImopo ja sama poliisi seurannut muutamana iltana ja ehdottanut kyytiä kotiin. Tyttö ei ollut suostunut, onneksi. Nykyään hän kävelee koulusta eri reittiä kotiin.
Yhden vaihtaripojan päälle oli käyty ja yritetty raiskata, onneksi siinä ei kuitenkaan oltu onnistuttu.
Viikko sitten perjantaina oli tapahtunut kolme ryöstöä, jotka kaikki oli kohdistunut vaihtareihin.
Ei paljon nukuttanut, kun oli lukenyt kaiken tuon keskustelusta. Toivon, että puolet asiosta olisi keksittyjä.

Oltiin oltu täällä parisen viikkoa, kun meidän lähellä asuvat vaihtarit kertoivat kuulleensa laukauksia. Katsoessaan ulos oli siellä ollut joku paikallinen olkapää veressä.

Tiesin tänne tultaessa, että tämä ei olisi turvallisin paikka. Mutta en osannut arvata, että tilanne olisi tällainen. Suurin osa näistä tilanteista on sattunut meidän naapurustossa ja kaikki kohdistettu valkoisiin vaihtareihin. Loistamme täällä kuin lamput!

Alkuun mietin, että on vain oman laiskuuteni tekosyy, kun en muka uskalla lähteä yksin lenkille. Kuultuani ampumisesta, joka tosiaan on tapahtunut noin 100 metrin päässä kodistamme, totesin, että ei se ollut mikään tekosyy. Hulluutta olisi lähteä yksin lenkille.
Meiltä koululle on matkaa about 1km. Helposti käveltävä etäisyys, mutta laiskuuttamme ollaan lähes aina menty se bussilla. Tästä lähin mennään aina! Onneksi olemme olleet laiskoja.
Olen lähtenyt ovesta ulos kolme kertaa yksin ja ne tulee olemaan ainoat kerrat. Luojan kiitos olen täällä murun kanssa!  Sovittiin, että kun liikutaan pimeällä, tullaan aina keskustan kautta kotiin, sillä niin pääsemme bussilla lähemmäksi ja meidän ei tarvitse kävellä pimeää katua ja pimeitä portaita. Ja olemme entistä tarkempia kuskista, kenen kyytii hyppäämme.

Uskon, että yhdessä liikkumalla ja maalaisjärjellä olemme turvassa. Ei onneksi kumpikaan haluta täällä mennä baariin ja lähes aina ollaan iltasin kotona ennen kymmentä.

Mutta täytyy sanoa, että kuumehöyryt ja -kivut, täällä tapahtuneet kauheudet ja Pariisin tapahtumat saivat koti-ikävän aikaiseksi. Ja pisti miettimään, kuinka onnekas onkaan ollut, kun on ainakin vielä välttynyt henkilökohtaisesti (kopkop) näiltä kauheuksilta.

<3: Emilia

Tiedätkö sen tunteen...

...kun meet kauppaan ostoslistan kanssa ostamaan koko viikon ruoka-aineet? Ihan oot reseptejä selannu ja päättäny kokeilla jotain vähän uutta sen tutun ja turvallisen sijaan.

Ja sitten siellä kaupassa huomaat, että oho, eipäs tehäkkään kanaa tällä viikolla, koska sitä ei kaupasta löydy! Tai löytyy kokonainen kana, mutta siihen ei kokkaustaidot (ja kaasu-uunin käyttötaidot) riitä.
Ei se mitään, kyllä ilman kanaa pärjätään helposti!

Otat okraa, tomaattimurskaa ja -pyreetä. Maustehyllyllä huomaat, että mitään, ei ainuttakaan, neljästä tarvittavasta mausteesta löydy kaupan maustehyllyltä. Joka on kooltaan laajempi kuin moni suomessa nähty.
Okrat ja tomaattimurskat takasin, koska paikalliset mausteseokset suoloineen ja sokerineen ei houkuta.

Sitten fiiliksissä vihannesosastolla, että tomaatit näyttäis ihan hyviltä ja tuoretta basillikaa on! Ei haittaa, että (taaskaan) ei oo salaattia, tomaatti-mozarella kuulostaa hyvältä! Mutta niin, mozarellaa ei tietenkään ole. Ei ainuttakaan sitä yhtä merkkiä, jota on aina ennen ollut.

Onneks löyty (7 dollarin) punasia paprikoita, jauhelihaa ja juustoraastetta niin saapahan ainakin täytettyjä paprikoita! Suomessa on pitäny ruokashoppailusta, mutta siellä se on oikeesti luksusta! Yritäppä täällä vetästä se hymy p***yyn supermarketissa ;)

Nyt iski ikävä jo ihan Alepaa, Prismasta ja Cittarista puhumattakaan! Joskus täytyy mennä pirun kauas, että voi nähä lähelle. Veikkaat, että seuraava ongelma on valita niistä kymmenestä erilaisesta mozarellasta, mitä ottais. Tiiätkö sen tunteen?

Pavut on pop!

<3: Emilia

Mitä tänään syötäisiin?

Kysymys, joka on tuottanu enemmänkin tuskaa..

Barbadoksen ruokakulttuuri eroaa aika paljon meidän omasta. Täällä syödään paljon uppopaistettua ruokaa , sokeria laitetan joka paikkaan, on helpompi löytää säilykkeitä kun tuoretta ruokaa.

Huomattiin sokerin paljous jo pian ja pääteltiin, että täällä ihmiset pitävät makeasta ja eivät niin välitä sokerin haitoista. Täällä myös ihannoidaan enemmän runsautta kun hoikkuutta, joten se voi olla yksi syy, miksi sokeria ei pidetä niin pahana.

Meidän markkinoinnin tunnilla tuli puheeksi tämä sokeri. Sanottiin siellä, että oltiin järkyttyneitä kuinka kaikessa on sokeria. Markkinoinnin opettajamme sitten tiesi kertoa, että Barbadoslaiset tykkäävät sokerista erittäin paljon, enemmän kuin muut Caribialaiset. Jopa niin paljon, että Coka-Colan tuottajat ovat lisänneet täällä myytyyn cokikseen enemmän sokeria. Eli cokiksessa täällä on enemmän sokeria kuin suomessa myydyssä. Hullua! Markkinoinnin opettajamme myös kertoi, että ei luota täällä ollenkaan siihen, että kaikki tuotteen sisältämä sokeri olisi pakkauksessa ilmoitettu.

Kävimme kerran syömässä yhden paikallisen luona. Ihmettelimme kutsua, mutta vierailun aikana selvisi, että hän halusi esitellä meille hänen kotinsa, josta hän vuokraa huoneita opiskelijoille. Jos maksaa enemmän vuokraa, saa myös ruoan. Hän toivoi, että antaisimme hänen yhteystietonsa seuraaville vaihtoon tulijoille.
Hän oli kokannut vaikka mitä ruokaa! Oli niin salaattia, leipää kuin lihaakin. Suurintaosaa ruoista kuitenkin yhdisti makeus. Leipä olisi meny heittämällä meidän kuivakakusta, sweet potato oli todellakin sweet ja papumuhennoksetkin oli höystetty sokerilla. Nam! Ei paljon tarvinnut jälkruokaa ja nopeasti tuli ikävä äidin ruokapatojen äärelle :D

Suomessa katson pääsääntöisesti tuotteiden pakkausselosteet, mitä missäkin on, mutta täällä ne on päässyt vieläkin tarkempaan syyniin. Oli melkein mahdotonta löytää papuja, jotka eivät olisi sokeriliemessä tai ananasta, joka ei olisi paksussa tai kevyessä siirapissa. Kovasti siis yritetään pitää valkoinen sokeri pois meidän ruoista :)

Täällä on myös alkanut ikävöimään suomen hedelmä- ja vihannestiskejä. Täälläkin moiset löytyy, mutta jotenkin tuotteet eivät vaan maistu mun suuhun niin hyviltä, kun mitä samat suomessa. Paprika on todella kitkerää, kurkku mautonta ja siinä on paksu kova kuori, tomaatit vihreitä tai vetisiä, salaattia on lähes mahdotonta löytää kaupasta. Hedelmissä banaani ja mango on aivan mielettömiä ja niitä onkin tullu popsittua aamusin. Ja niitä tulee varmasti myös ikävä! Ja ananas! Kallista normaalisti, mutta välillä se on tarjouksessa ja sillon sitä raskii ostaa. Niiiiiin hyvää!

Mielikuva tuoreista ja maukkaista hedelmistä ja vihanneksista ei siis ihan vastannut todellisuutta, saati sitten merenelävistä. Macaronipie ja friedchicken sen olla pitää ;)

Mutta hyvin ollaan hengissä selvitty! Ja samat vaatteet menee edelleen, joten hyvinhän meillä menee! Ja osaapahan arvostaa niitä meidän ruokakauppoja entistä enemmän, valittaminen jää varmasti vähemmälle :)

<3: Emilia

"Kelaa jos HSL venais noin..."

Käytetään täällä joka päivä julkista liikennettä. Aina maksetaan kertalipulla, 2 Bd$ eli vajaan euron verran. Samalla lipulla pääsee samassa bussissa kuinka pitkälle tahnasa, mutta aina bussia vaihtaessa täytyy ostaa uusi lippu. Vaikka kuulostaa edullielta, yksi matka alle euron, niin silti rahaa menee tuplasti, mitä HSL:n matkakorttiin suomessa ;) Päivässä menee helposti 10€, jos vähänkin käy eri paikoissa.

Mutta jossain nämä päihittää HSL:n! Nimittäin odottamisessa. Käveltiin yksi päivä kotoa isomman tien varteen, mistä meidän pikkubussi koululle kulkee. Kuultiin jo kaukaa, että van tulee, mutta ei jaksettu lähteä juoksemaan, koska nittä tulee muutaman minuutin välein. Noh, alla olevan kentän laidalla kun käveltiin, bongas vanin apukuski meidät ja niin se van meitä odotteli, että sinne asti käveltiin. Niin, käveltiin, ei juostu.

Tuolla valkosen auton kohilla se Van meitä odotteli.

Ei ollut nyrpeitä naamoja, ei ollut kiirettä, iloisesti meidät toivotettiin kyytiin mukaan.

Tarinan kääntöpuoli on se, että kilpailu on kovaa. Vanit ovat yksityisten ihmisten ajamia pikkubusseja ja he tienaavat tällä tavalla elantonsa. Heillä ei ole aikatauluja, asiakkaita odotetaan, mutta sitten ajetaan tuhatta ja sataa, ettei takana oleva van pääse ohittamaan. Ainoa tavoite on saada kyytiin mahdollisimman monta matkustajaa ja niitähän menee 15 paikkaseen autoon helposti yli 20. Matkustajia kalastellaan mitä erilaisilla tööttäyksillä ja heitä odotetaan ja autetaan. Meillä on jo tietyt kuskit, kenen kyytiin tykätään mennä ja tiettyjä, joita vältellään. Yksi "tuttu" apukuski bongasi meidät supermarketin parkkipaikalta, van pysähtyi keskelle katua, apukuski tuli auttamaan kauppakassien kannossa ja muut autot vanin takana odotti. Eikä ollut kiire.

Täällä on myös busseja, niitä on kahdenlaisia, on yksityisiä ja julkisia. Kaikkia menopelejä kuitenkin yhdistää hurja ajotyyli. Yksityisissä menopeleissä soi lisäksi musiikki kovalla ja erityisesti vanien kanssa saa olla tarkkana, kenen kuskin autoon nousee. Ensimmäisen viikonlopun aikana oppi tuntemaan omat luotettavat lempparikuskit, joidenka kyydissä ei tarvitse pelätä. Paras on yksi vanhempi mies, se ajaa selvinpäin myös viikonloppuisin, ollaan nimetty se papaksi.

Vaikka HSL muten peseekin julkisella liikenteellä mennen tullen niin kyllä tätä silti tulee suomessa ikävä! Ei tarvitse juosta, sinua odotetaan ja autetaan. Kaikki odotetaan ja autetaan, kenelläkään ei ole kiire.


<3: Emilia

Ps. Kyseinen kenttä on vieressä olevan ala-asteen urheilukenttä. Sillon tällön siinä on tunti meneillään, kun kävellään ohi. Pienet oppilaat on super suloisia ja isommilla on mieletön huumorintaju, hymy leviää siis aina korviin heitä ohittaessa.

Kutsumattomia vieraita ja iltatansseja

Ollaan saatu tän reilun parin kuukauden aikana useampi kutsumaton vieras.

Kärpäsiä lentelee vähän väliä, joskus jopa kärpäsentoukkia on menny lattialla. Todella ällöä! Yöperhoset on myös aika usein kylässä, samoin koppakuoriaisia näkyy. Kaikki suht pieniä ja harmittomia, mutta ei mitenkään toivottuja vieraita.

Yks ilta meijän makkarissa oli sammakko. Kyllä, ihkaelävä pikkunen sammakko, eikä hajuakaan, mistä se on tänne sisälle päässy!

Pari iltaa sitten muru huus keittiöstä, että sisällä on lisko! Ihan semmonen pikkunen kaveri onneks. Sitä sitten yritettiin metsästää, jota saatais kaveri takasin ulos. Pirun vikkelä kaveri, joka osas hyppiä niin kun spiderman! Loppu hyvin, kaikki hyvin: saatiin lisko ulos :)

Sitten on näitä todella ällöjä kavereita, me kutsutaan niitä miljoonajalkasiks. Pikkurillin paksusia, about etusormen pitusia ruskeita ällöjä matoja. Niitä aina välillä on ilmestyny seinille kiipeilemään, eikä hajuakaan mistä! Yks ilta sellanen sitten meni meijän makkarin seinällä katon rajassa ja yhtäkkiä se hävis jonnekkin! Niin ylös ei päästä, että nähtäis onko siellä joku reikä, joten otettiin selfie-tikku avuks ja laitettiin puhelin siihen ja videokamera päälle.
Nyt sitten tiedetään, että meijän makkarin seinän ja katon välissä on kolo, eikä mikään ihan pikkunen! Ilmeisesti se ei kuitenkaan ulos asti mene vaan jonnekkin seinän rakenteisiin, who knows. Ehkä siellä näillä madoilla on joku kommuuni, mistä ne aina välillä ilmestyy. Niitä on menny yleensä seinillä, mutta myös verhojen välistä on näitä ihastuttavia yksilöitä löytyny.

Googletettiin, mitä nää kaverukset vois olla ja saatiin selville, että ne on millipedejä. Sillon kun kokevat olonsa uhatuks, menevät kippuralle ja sumuttavat ruskeeta happoa, joka on myös ihmisille syövyttävää. Ihania kavereita siis! Paljainkäsin ei onneks olla ikinä näihin koskettu.

Iltasin meillä on aina tanssit tossa ulkona kun tullaan sisään. Asutaan toisessa kerroksessa, joten kotiovelle tullaan aina ulkorappusten kautta. Pimeellä meijän rappusista tykkää myös n.10-20 torakkaa. Siinä sitten aina steppaillaan kun avataan ovea, ettei nää vilperit vahingossakaan tulis lähelle jalkoja! Oon aina sanonu murulle, että ne on vielä ihan ok tossa ulkona.
Toissa iltana kuuntelin musiikkia ja ihan kun joku olis kopsahtanu meijän makkarissa. Kuullosti kun joku olis tipahtanu meijän matkalaukkujen päälle. Taskulampulla tiirailin ja mitään ei näkyny. Seuraavana päivänä, eli eilen meijän lattialla oli papana, joka näytti vähän jonkun eläimen ulosteelta. Heti rupes hälytyskellot soimaan ja kurkkasin sinne matkalaukkujen alle ja taakse. Ja kukas se siellä, Herra Torakka!!
Se lähti kiipeemään ylös seinää pitkin, tipahti takasin alas ja lähti sitten sängyn taakse. Onneks mulla on ninja muru, joka nappas sen sieltä kiinni! Tän kaverin matka päätty siihen ja heitettiin se samantien ulos roskikseen.

Edes tästä kaverista ei oo tietoa, millon ja miten se on päässy sisälle! Nää kutsumattomat vieraat on todella ällöjä ja nyt sitä taas muistaa, miks se suomen talvi on ihan jees. Meijän talon takapihalla on pupuja ja koira, voi vaan arvailla mitä kaikkia pöpöjä nää kaverit tuo mukanaan!

Että tämmöstä täällä paratiisissa. Hetkittäin ikävä suomeen on aika kova :D

Mutta sitten kun kävelee rappuset alas omalle rannalle, tajuaa että on täällä paratiisissa jotain, mitä suomessa ei oo! Meijän ranta, joka ei edes oo mitenkään hyvä ranta täällä. Nautitaan siis nyt vielä kun voidaan näistä tän paikan eduista! :)

<3: Emilia

Mini Turtles

Sunnuntai kävelyllä <3

Ja taas palataan meidän kävelyihin :D Pari viikkoa sitten sunnuntaina lähdettiin Accraan smoothieille ja kävelemään merenrantaan ja ihastelemaan auringonlaskua.

Accrassa on rakennettu kävelykatu meren viereen, joka on noin puoli metriä-metrin korkeammalla kun rantahiekka. Siinä käy paljon turisteja sekä paikallisia kävelyllä.
Kävelykadun vieressä on vanha tyhjä ränsistynyt hotelli. Jäin sitä tuijottelemaan ja kysyin murulta, että mitä jos ostettais se ja kunnostettais se meille kodiks (Älä huoli äiti, ei me oikeesti olla tänne jäämäsä!). Samalla huomasin siinä kivikossa/ruohikossa jotain liikettä. Seillä meni ihan pieni kilpikonna! Jäin sitä ihmettelemään murun kanssa ja miettimään, että miten se sinne on joutunu ja onkohan se sille oikea paikka. Se oli siis sen kävelykadun ei meren puolella vaan kuivalla maalla. Pian nähtiin toinen ja sitten kolmaskin mini kilppari.

Tarkkasilmäiset voi bongata mini-kilpparin kivien seasta <3

Mietittiin siinä hetki, että mitä pitäis tehdä. Se ei selkeesti ollut mini-kilppareille oikea paikka, mutta täällä kilpparit on suojeltuja ja niihin ei saa koskea. Hetken siinä pohdittiin ja pähkiltiin, kunnes muru muisti, että oltiin hetkeä aikasemmin kävelty kilpikonnien pelastus-kioskin ohi. Kyseessä on itseasiassa meidän yliopiston projekti kilpikonnien pelastamiseksi. Heillä on oma ryhmä, jotka on perehtynyt kilpikonnien peastamiseen ja etsimiseen esimerkiksi juuri tuollaisesta paikasta, mihin ne ei kuulu ja mistä niitä on vaikea löytää.

Kioskilla oli henkilökuntaa, joille kerrottiin, mitä oltiin nähty. Toinen henkilökunnasta jäi soittamaan pelastuspartiota paikalle ja me lähdettiin toisen mukaan näyttämään mistä oltiin nämä minit bongattu.

Yhteistoimin löydettiin 21 mini-kilppari elossa, mutta valitettavasti 7 oli jo kerennyt kuolla. Meidän jälkeen paikalle tuli vielä yhdistyksen isompi porukka haravoimaan alueen kunnolla. Saatiin olla mukana pelastamassa kilppareita rantahiekalle ja suojelemassa niitä uteliailta turisteilta. Ei mennyt montaa minuuttia kun paikalle oli kerääntynyt hirmu joukko "auttajia", jotka olis kovasti halunneet koskea ja silitellä kilppareita ja ottaa kuvia niiden kanssa.

Ekat mini-kilpparit matkalla rannalle <3 Kohta niitä rupes löytymään sitä tahtia, että hellehattu pääs uuteen käyttöön ja kuljetettiin siinä kilpparit hiekalle.

Sinne ne meni <3 Suloisia olivat ja hauskasti aluks kelluivat vedessä. Ei heti tajuttu laittaa kilppareita pidemmälle rannalle, kauemmas kivistä. Aallot kun voi tietenkin heitellä ne takasin noita kiviä päin. Mutta ei onneks ainakaan meidän silmiin osunu, että niin olis käynyt.

Toi kyseinen paikka on ilmeisesti semmonen, mihin kilppareita usein eksyy. Siinä on mereltä suora näkymä autotielle, missä palaa valot myös pimeällä. Kilpparit suunnistaa valoa kohti, koska yleensä se valo tulee mereltä, kun aurinko paistaa sieltä tai sitten kuu. Öisin katuvalo on niin kirkas, että se on hämännyt pikkusia ja sen vuoksi ne on lähtenyt seikkailemaan ja pudonnut tonne toiselle puolelle. Ne ei sieltä pääse ite pois ja hoitajat sanokin, että usein ne kuolee tai ravut syö ne. Tehtiin siis oikeasti päivän hyvä työ :)

Voitte ehkä arvata, mikä paikka käydään katsastamassa nykyään vähintän kerran viikossa ihan vaan kaiken varalta? ;) Ja muutenkin on tullu käveltyä enemmän silmät auki :)

<3: Emilia


Ps. Eilinen ylläri onnistu! Murulla ei ollu hajuakaan, mihin olin sen viemässä! Ja tykkäsi kovasti :) Ruoka oli hyvää, auringonlasku upea ja hetkeks unohti kaikki huolet ja murheet <3

Mid Term Exam

Huh!

Nyt olis eka tentti takana. Hyvin meni niin kauan kunnes tuli sanoja, joita en ymmärtäny. Asian osasin hyvin, mutta kieli on edelleen se, joka tuo ne isoimmat haasteet.
Ei oo ollu yks eikä kaks iltaa kun oon murulle itkeny, että en vaan opi englantia. Mutta oon mä oikeesti täällä jo oppinu vaikka kuinka paljn, sitä ei vaan ite tajua. Varsinkin kun on vielä opittavaa ja on niin perfektionisti ja ankara itelleen.

Tentti oli perjantaina ja saatiin jo tulokset, sain 10/15.
Kysymyksiä tentissä oli 45 ja aikaa tehä 1h. Aika toi kielen lisäks oman haasteensa ja kynän laskin ehkä minuutti ennen kun huudettiin, että aika on loppu.

Mutta nyt me lähetään viettämään sunnuntaita rannalle :)
Jos tulaan ajoissa kotiin niin ajattelin yllättää murun viemällä sen romanttiselle dinnerille kattomaan auringonlaskua ja juhlistamaan meijän 8kk päivää <3

Kuvan nappasin eilen kun lähettiin kävelemään bussille, näkymä siis meijän kotikadulta :)

<3: Emilia

Kuulumisia ja iltakävelyä

Terveiset auringosta <3

Täällä päivät suhahtelee nopeammin ohi ja koulu tuo paljon sisältöä ja rytmiä arkeen. Opiskellaan kolmena päivänä viikossa pari tuntia, mutta tiistaisin vietetään päivä koululla iltaan asti. International Busines ja Marketing sujuu hyvin, niiden lisäksi opiskellaan urheilun teoriaa ja jalkapalloa, sekä opetellaan valokuvaamaan. Valokuvaus tuli yllättäen esiin, kun mentiin vaihtamaan kursseja, mutta tykkään siitä hurjasti! Pidän kauniista kuvista ja olen toivonut, että itsekin oppisin niitä joskus ottamaan. Kuitenkaan motivaatiota ja hinkua ei ole ollut niin paljon, että olisin omatoimisesti aloittanut kuvaamista opiskelemaan. Nyt käydään tunneilla kahtena päivänä viikossa ja selkeää kehitystä on jo tapahtunut! Saadaan usein joku tehtävä, minkälaisia kuvia meidän pitää ottaa. Ehkä bloginkin kuvat jossain vaiheessa muuttuu laadukkaammiksi, muta sitä ennen mun kuvablogista voi kiinnostuneet käydä katsomassa tehtävien tuloksia: https://500px.com/emiliaakarjalainen.

Koulun lisäksi meijän arkeen kuuluu useampana päivänä viikossa iltakävely. Aurinko laskee about kuuden aikaan, joten iltakävelylle kerkee hyvin ja ei mene myöhäseen.

Viimeksi kun käytiin kävelemässä ympäri meidän korttelia, herätettiin samalla koko naapurusto. Lähes jokaisella talolla on koira. Koirat nukkuvat päivisi, mutta haukkuvat paljon ja kovaa kun iltasin kävelet ohi. Muru totesi, että tämä ei oikein taida olla iltakävelyille soveltuva paikka, vaikka maisemat upeita onkin!

Niinpä nykyään käydään kävelyillä meren rannassa. Otetaan bussi joko Accraan tai Holetowniin, missä on upeat rannat ja "kävelykatu" meren vieressä. Alueet on turisteille suunnattu, joten siellä on todella siistiä ja turvallisempi olo liikkua. Vähättelemättä yhtään kahviloita ja jätskibaareja, mitä sieltä löytyy :D

Pari viikkoa sitten torstaina (mihin tää aika katoaa, tuntuu että se oli vasta eilen!) lähdettiin tuntien jälkeen Holetowniin, haettiin jääkahvit mukaan ja mentiin rantaan pelleilemään vedellä ja ihailemaan taivasta. Tähän ei vaan voi kyllästyä!

Näyttää siltä, että tuolla pilvissä joku polttelis tupakkaa!

Vaikka ekat kaks viikkoa katottiinkin lähe jokapäivä lentoja takasin suomeen ja mietittiin, onko tää kaiken arvosta niin nyt oon super onnelinen, että ei annettu periks! Todellinen elämänkoulu ja osaa arvostaa omaa kotia ja suomea taas eri tavalla, mutta on täälläkin asioita joita tuun ikävöimään ja kaipaamaan. Mm. noi upeat auringonlaskut ja tietenkin rannat <3

Nyt takaisin tenttikirjan pariin, ensimmäinen tentti on viikon päästä perjantaina ja hiukan jännittää! Itse aihe ei ole haastava, mutta kieli tuo siihen mulle paljon haastetta. Ei vaan meinaa sanat ja käsitteet jäädä päähän! Pahin pelko onkin se, etten ymmärrä tentin kysymystä. Oon yrittäny asennoitua, että täällä on aivan sama, mitä numeroita kursseista saan. Mulle tärkein oppi on kielen kehitys, ja sitä aivan varmasti tapahtuu! :)

<3: Emilia

Pienehkö kulttuurishokki?

Tai ehkä vähän isompi...

Vaikka meikäläinen on maailmalla menny jo jonkin verran, niin silti iski aika kova kulttuurishokki tänne tultaessa. Suuri syy siihen oli varmaan omat odotukset. Nyt niistä uskaltaa jo kertoa ääneen, kun ne on suurimmaksi osaksi selätetty ja yli kuukaus on täällä tullu oltua :)

Saavuttuamme tänne 5 viikkoa sitten perjantaina, lähdettiin oikeestaan heti meidän vuokraemännän suosittelemaan Super Markettiin tähän lähelle. Siellä todellisuus oli jotain ihan muuta kun oltiin kuviteltu ja eka kova shokki iski. Mehän nähtiin täällä paljon värikkäitä ja tuoreita hedelmiä ja kasviksia sekä mereneläviä. Kaupassa meitä odotti säilykkeet ja pakasteet. Siinä väsyneinä ja nälkäsinä meinas meikäläisellä itku päästä ja toisella puoliskolla kiukku. Mitä ihmettä me syödään seuraavat 5kk?! Jos tommosta ruokaa niin mitä meijän mahat siihen sanoo?

Illallikset väsättiin tonnikalapastaa ja sen jälkeen itku kurkussa äkkiä nukkumaan ja toivomaan, että seuraava päivä olis parempi.

Lauantaina lähettiin markkinoille ostamaan niitä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Se vähän helpotti, kun sai kannettua tuoretta evästä kotiin. Takasin tullessa känninen paikallisen bussin maksujen kerääjä kusetti meitä hiukan, se ei kauheesti mieltä kohottanu.

Illalla lähettin ettimään ruokaa, molemmilla hirvee nälkä kun pelkät kasvikset ei enää tuntunu riittävän. Klttuurishokkiin lisää vettä myllyyn heitti paikallisten huutelu ja tyrkyttäminen. Se oli ok Aasiassa, mutta en uudestaan sitä jaksais!-oli ensimmäinen reaktio.

Illalla itketti ihan kunnolla ja katottiin jo lentoja takasin suomeen. Mietittiin, että ei tää oo sen arvosta. 5kk ja ei saada kunnon ruokaa, koko ajan pitää olla tarkkana, että ei kuseteta ja sietää paikallisten huutelua ja tyrkyttämistä.

Sunnuntaina herättiin, syötiin värikäs hedelmäinen aamupala ja lähettiin rannalle. Ranta oli aivan yhtä upea kun kuvissa! Kyseinen ranta on meiltä muutaman minuutin kävelymatkan päässä, hiljanen ja siisti. Siinä vaiheessa oli varmaa, että kyllä me tänne jäädään!

Nyt ollaan löydetty jo meidän vakkari kauppa, mistä saa kaikkea! Vaikka se onkin ihan törkeen hintanen, ollaan päätetty että ei niin välitettäis siitä, koska terveellisestä ruoasta ei haluta tinkiä.  Meinasin seota, kun mentiin sinne ekan kerran, niin helpottunu olin kun löydettiin meille oikeeta ruokaa :D Ja muistan, mikä oli parasta ekalla kauppareissulla siellä: meitä ei tuijotettu! Ihmeellisiä asioita sitä oppii arvostamaan.

Paikalliset on tottunu meihin, tai ehkä rusketus on auttanu ;) Huuteluita ei enää tuu niin paljoa, paitsi jos lähen yksin liikkeelle. Mutta nekin on onneks jääny pelkästään huuteluihin, kun niitä ei noteeraa, saa muuten kävellä ihan rauhassa. Ja huijauskin jäi siihen yhteen kertaan. Ilmeisesti meille sattu todella harvinainen paikallinen, koska muuten nää on ollut tosi ystävällisiä. Yllätyin pari päivää sitten, kun kävin markkinoilta hakemassa tuoretta inkivääriä. Otin sopivan palasen, myyjä totesi että se on niin pieni, että ei tarvitse maksaa ja toivotti hyvät päivänjatkot. Tuli todella hyvä mieli :)

Rannat on edelleen se meijän pakopaikka. Sillon kun on tunne, että tää ei oo meijän paikka ja iskee koti-ikävä, mennään rannalle. Turkoosi vesi, valkoinen hiekka ja palmut ei oo vielä kertaakaan pettäny <3

1kk ja 1vk jo oltu, enää 3kk ja 3 viikkoa jäljellä. Ruoho ei aina oo vihreämpää aidan toisella puolella, se on varmasti yksi tärkeimmistä opeista tältä reissulta <3

<3: Emilia

Ps. Mun kone sano itsensä irti. En vielä oo keksiny, miten saisin mun puhelimesta kuvat mun murun tabletille, joten nyt tulee kuvattomia tekstejä. Täytyy kysyä tolta fiksummalta apua niin pääsen näyttämään teille, missä kaikkialla ollaan seikkailtu ;)

Voihan kunnianhimo!

Tiistaina alkoi luennot, ensiksi International Business ja muutaman tunnin tauon jälkeen Principles of Marketing. Ja nyt vähän pelottaa!

International Business vaikutti mielenkiintoiselta ja lehtori erittäin mukavalta. Kurssiin kuuluu paljon ryhmätöitä, ehkä pari business matkaa ja tietenkin väli- ja lopputentit. Hän kuitenkin sanoi, että jos on kaikilla tunneilla mukana ja tekee ryhmätyöt ja muut annetut tehtävät, pääsee kurssista läpi. Jes!

Marketing vaikuttikin sitten hiukan haasteellisemmalta. Lehtori oli hiukan erikoinen, eläytyi todella vahvasti ja käyttäytyi suomalaisin silmin hiukan oudosti. Luulot hän otti meiltä aika pian pois! Yksi isompi esitelmä kurssin aikana sekä väli- ja lopputentti. Lopputentistä on saatava vähintään 50% oikein, että pääsee koko kurssista edes läpi. Kuulosti haastavalta, mutta ei mahdottomalta!
Tai niin luulin.. Tänään kävin katsomassa netissä viime vuoden väli- ja lopputenttiä. Ja voi luoja! Kysymyksiä on lopputentissä 11 sivun verran joista yksi on case-tyyppinen tehtävä, paljon monivalintoja ja yksi pitkä essee. Peace of cake, mutta aikaa tehdä tentti on kaksi tuntia! Tuli hiukan äitiä ikävä ja usko itseensä alkoi horjua. Entä jos en pääse tenttiä läpi? Uusintamahdollisuutta ei ole ja itku ei auta.

Laitoin lehtorillemme Suomeen viestiä, että apua. Sanoi tietävänsä yliopiston kovan vaatimustason ja ehdotti vaihtamaan kurssin johonkin helpompaan, jotta kerkeisin seuraavina kuukausina myös nauttimaan elämästä. Se on kuulema yksi tärkeä osuus vaihtoa sen opiskelun lisäksi.
Olo oli helpottunut, mutta kunnianhimo! Se nosti tässä vaiheessä päätään ja ei suostunutkaan luovuttamaan. Joskus mietin, että helpommalla pääsisin, kun kunnianhimoa olisi hiukan vähemmän. Tärkein syy, miksi vaihtoon lähdin, oli englannin vahvistaminen. Ei se, että todistaisin itselleni pystyväni suhteellisen heikolla ammatillisella englannilla pääsemään vaikeasta ja pitkästä tentistä läpi aikarajan kanssa.

Kirjastosta kotiintuomisia: kahden kurssin oppimatriaalit. Sivuja vain n.600 per kirja...

Mutta niin, nyt olisi tarkoitus ainakin yrittää! Lisäksi otan sen yhden helpon kurssin, jos en Marketing-kurssista pääse läpi. Saanpahan ainakin opintopisteet kasaan. Helppo kurssi on nimeltään jalkapallo. Kyllä, aion hankkia opintopisteitä treenaamalla täällä jalkapalloa. Ostoslistaan ilmestyi juuri nappikset.

Yhden kurssin, Sport Nutrition, oli määrä alkaa tänään, mutta tunnit olikin peruttu. Niinpä tämä iltapäivä meni varsin mukavissa merkeissä:

<3: Emilia

Ps. Varasin itselleni huomiseksi surffi-tunnin. Tunti on 7.30 aamulla, hiukan jännittää!

Jeee, Huomenna alkaa koulu!

Oikeasti vasta tiistaina. Huomenna haetaan student ID-card koululta ja tiistaina alkaa luennot.

Viikko sitten perjantaina meillä oli orientaatiota klo 10-17. Päivä tuntui todella pitkälle, lounastauko oli klo 13-14, mutta muuten kulutettiin penkkejä. 

Ensin oli yhteinen tilaisuus, jossa oli kaikki vaihtarit ja yliopiston uudet opiskelijat mukana. Koko päivän kävimme asioita läpi, jotka olivat meille itestään selviä. Ainoastaan muutama juttu tuli uutena, esimerkikis koulun järjestämä urheilu sekä terveydenhuolto. 

Meille kerrottiin mm. että koulussa kannatetaan naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja sen tärkeydestä puhuttiin tunti. Käytiin läpi, kuinka tenteissä ei saa luntata ja on myös väärin näyttää muille oikeita vastauksia. Puhuttiin paljon urheilun tärkeydestä, kuinka pitää terveydestään huolta, että ei lihoisi opiskeluiden aikana. Päivä tuntui pitkältä! 

Seuraavan kerran meillä oli koulua tiistaina. Saavuttiin innoissamme klo 10 koululle ja ajattelimme, että tänään tehdään paljon! Ensin saimme kuulla, että perjantain orientaatio ei ollut tarkoitettu ollenkaan meille vaan ainoastaan paikallisille, jotka aloittavat yliopiston nyt. Se siis selitti, miksi käytävät asiat olivat meille niin itsestään selviä, mutta paikallisille varmasti uusia ja tärkeitä asioita. Näinä hetkinä sitä muistaa olevansa kehitysmaassa. 

Tämän jälkeen meille kerrottiin hiukan koulun järjestämistä retkistä, joihin varmasti osallistumme. Sitten siirryttiin varsinaiseen asiaan! Luokkahuoneeseen tuli yksi (1) nainen ottamaan meiltä kaikilta 59 vaihtarilta kurssivalinnat vastaan. Kyllä, istuimme koulun lattialla klo 10-15 tekemättä mitään, odotimme kun jokainen yksitellen meni tämän naisen luo, katsoi kursseja kurssiluettelosta ja kertoi valinnat hänelle. 59 vaihto-oppilasta. Me saimme tehtyä valintamme klo 15 jälkeen ja kotiin pääsimme klo 16 aikoihin. Puolet vaihtareista lähti kotiin tyhjin käsin, ja menivät seuraavana päivänä tekemään saman uusiksi. Kannatti odottaa päivää innolla! Opin paljon! Mm. että meidän tikkurilan Laureassa hoidetaan kurssiesittelyt ja valinnat paljon fiksummin ja nopeammin. Meillä on suomessa maailman paras koulu! Tai ei ehkä maailman paras, mutta kehittyneempi kuin tämä koulu täällä. 

Tämä kaveri moikkasi meitä koulun pihalla kun lähdettiin kohti kotia. Sillä oli
 myös paljon kavereita mukana, muut vaan ei halunneet kuvaan mukaan..

Toivottavasti tiistaina alkavat luennot olisi vähän haasteellisempia muutenkin kuin peppulihaksille. 

Tänne kuuluu siis hyvää! Ja ruoho ei kaikista kohdin ole aina vihreämpää sen aidan toisella puolella..

<3: Emilia

 

Barbados!

Täällä sitä ollaan!

Matka meillä Suomen kotisoitteesta Barbadoksen kotiosoitteeseen kesti kaiken kaikkiaan about 35 tuntia. Ja jännitystä tälle matkalle riitti!

Lento kohti ensimmäistä etappia New Yorkia lähti perjantaina klo 14.10. Torstaina illalla rupesin checkaama
an meitä koneeseen vain huomatakseni että tarvitaan ESTA. Mikä ESTA?! Siitä nopeet googlettelut käyntiin ja huomattiin, että se pitäis hankkia 72 tuntia ennen lentoa. Nice!
Soitettiin lentokentälle ja suoraan Finnairille kuullaksemme että kyllä, ESTA tarvii olla jos meinaa koneeseen päästä. Onneksi osasivat kertoa, että kentän palvelupisteestä sen pitäis hoitua nopeellakin aikataululla. Illalla se oli jo kiinni, mutta aukeaisi aamulla klo 5.30.

Muutama tunti unta ja kentälle selvittämään asiaa. Virkailijan mielestä oltiin tosi ajoissa liikkeellä! Netistä täytetiin hakemukset ja maksettiin, ja heti saatiin ESTA. Lopulta helppoa, mutta hiukan sykkeet nousi! Kerkesin jo kattelemaan paljon maksais uudet lennot Barbadokselle, jos ei kerittäis sitä ESTAa saamaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Päivällä ilosesti noustiin koneeseen ja about 9 tunnin lento meni tosi mukavasti ja nopeesti, vaikka nukuttua ei juuri tullut.

Nycissä meillä oli melkein 4h aikaa vaihtaa kone ja ajateltiin, että siinähän ehtii vaikka ja mitä! Siinä vaiheessa kun päästiin passivirkailijan luo, oli boarding timeen tunti aikaa ja laukut piti vielä tullata ja mennä itsekin turvatarkastuksen läpi. Hiukan tuli taas jännät paikat että niinkö me ehditään, mutta hyvin ehdittiin! Saatiin vielä vaihdettua viereiset paikat koneeseen, se lento meni täysin unessa. Nukahdin samantien kun pääsin istumaan, enkä edes huomannu, että seisoskeltiin tunti paikoillamme :D

Miamissa vietettiin yö, nukuttiin muutama tunti kentän lattialla ja aamulla  käytiin vähän kiertelemässä kauppoja, syötiin ja mentiin ulos haistelemaan Miamin kosteeta ja kuumaa ilmaa.

Miamsta kone Barbadokselle oli puoliks tyhjä, joten saatiin penkkirivi ittellemme ja nukuttiin sekin lento hirmu hyvin!

Nopeesti automaatista rahaa, taksi alle ja kämpille! Siitä alko sitten meijän seikkailut :)

<3: Emilia

I Have To Do The Thing I Think I Cannot Do!

Hellurei!

Otsikon kirjoitin blogiin jo vuosi sitten, mutta ikinä en saanut aikaiseksi kirjoittaa tekstiä. Vuosi sitten otin kesäksi kesäkurssin, joka oli englanniksi. Se oli ensimmäinen kurssini kokonaan englanniksi, jos ei itse englannin kursseja lasketa mukaan.

Olen aina ollut heikko kielissä, niiden oppiminen on minulle todella haasteellista. Viime keväänä kuitenkin päätiin haastaa itseni ja ilmoittauau englannin kieliselle kurssille. Ja ette arvaa mikä fiilis siitä tuli! Otsikko tuli, kun sain puserrettua kolmannen esseen, jonka kirjoittaminen oli haasteellista, mutta sain sen silti määräajassa kasaan. Ja kurssista arvosanaksi täyden 5!!

Helppo hymyillä kun essee on palautettu! 

Tämä oli itselleni opetus: Kurkota aina sinne, minne luulet että et yllä!

Tästä on tultu siihen, että kolmen ja puolen viikon päästä otan suunnaksi Barbadoksen ja lähden sinne vaihto-opiskelemaan. Aivan järjettömän huikeaa!!

Olen aina haaveillt vaihdosta ja päättänyt, että sinne menen, kiitoksia maailmannälkäni. Muuten olisi vaihto jäänyt vain haaveiluksi.

Pian tuolla kuvan rannalla! :)

Nyt olisi siis taas tarkoitus aktivoitua blogin suhteen ja kirjottaa vaihdosta, kaikista haasteista ja ihanuuksista, mitä sillä on tarjota :)


<3: Emilia