Keskusteltiin murun kanssa, että miksi Pariisin iskut tuntuvat järkyttävämmiltä kuin esimerkiksi idässä pauhaava sota. Syy on ainakin omalla kohdalla se, että se tapahtuu paljon lähempänä. Idässä ei ole tuttuja, itään en myöskään ole suunnitellut lomamatkaa. Pariisista taas puhuimme pari päivää sitten, että vielä jonain päivänä haluaisimme sinne matkustaa. Silti yhtään väheksymättä idän tapahtumia, päinvastoin, siellä uhriluvut on jotain aivan muuta.
Sain oireista päätellen lievän denguekuumeen ja valvoin edellisen yön kovissa lihas- ja nivelsäryissä. Yöllä yhdeltä vaihtarilta tuli viestiä: päivällä yksi vaihtarityttö oli löydetty puskasta, jalat ja kädet teipillä kiinni sidottuna ja päälle oli kaadettu bensaa. Bensa kuulemma hävittää kaikki todisteet DNA:sta. Yksi koulumme oppilaskunnan edustajista oli hänet sieltä löytänyt. Enempää en asiasta tiedä.
Samassa keskustelussa yksi vaihtarityttö kertoi, että häntä oli POLIISImopo ja sama poliisi seurannut muutamana iltana ja ehdottanut kyytiä kotiin. Tyttö ei ollut suostunut, onneksi. Nykyään hän kävelee koulusta eri reittiä kotiin.
Yhden vaihtaripojan päälle oli käyty ja yritetty raiskata, onneksi siinä ei kuitenkaan oltu onnistuttu.
Viikko sitten perjantaina oli tapahtunut kolme ryöstöä, jotka kaikki oli kohdistunut vaihtareihin.
Ei paljon nukuttanut, kun oli lukenyt kaiken tuon keskustelusta. Toivon, että puolet asiosta olisi keksittyjä.
Oltiin oltu täällä parisen viikkoa, kun meidän lähellä asuvat vaihtarit kertoivat kuulleensa laukauksia. Katsoessaan ulos oli siellä ollut joku paikallinen olkapää veressä.
Tiesin tänne tultaessa, että tämä ei olisi turvallisin paikka. Mutta en osannut arvata, että tilanne olisi tällainen. Suurin osa näistä tilanteista on sattunut meidän naapurustossa ja kaikki kohdistettu valkoisiin vaihtareihin. Loistamme täällä kuin lamput!
Alkuun mietin, että on vain oman laiskuuteni tekosyy, kun en muka uskalla lähteä yksin lenkille. Kuultuani ampumisesta, joka tosiaan on tapahtunut noin 100 metrin päässä kodistamme, totesin, että ei se ollut mikään tekosyy. Hulluutta olisi lähteä yksin lenkille.
Meiltä koululle on matkaa about 1km. Helposti käveltävä etäisyys, mutta laiskuuttamme ollaan lähes aina menty se bussilla. Tästä lähin mennään aina! Onneksi olemme olleet laiskoja.
Olen lähtenyt ovesta ulos kolme kertaa yksin ja ne tulee olemaan ainoat kerrat. Luojan kiitos olen täällä murun kanssa! Sovittiin, että kun liikutaan pimeällä, tullaan aina keskustan kautta kotiin, sillä niin pääsemme bussilla lähemmäksi ja meidän ei tarvitse kävellä pimeää katua ja pimeitä portaita. Ja olemme entistä tarkempia kuskista, kenen kyytii hyppäämme.
 |
Uskon, että yhdessä liikkumalla ja maalaisjärjellä olemme turvassa. Ei onneksi kumpikaan haluta täällä mennä baariin ja lähes aina ollaan iltasin kotona ennen kymmentä.
Mutta täytyy sanoa, että kuumehöyryt ja -kivut, täällä tapahtuneet kauheudet ja Pariisin tapahtumat saivat koti-ikävän aikaiseksi. Ja pisti miettimään, kuinka onnekas onkaan ollut, kun on ainakin vielä välttynyt henkilökohtaisesti (kopkop) näiltä kauheuksilta.
<3: Emilia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti