"Kelaa jos HSL venais noin..."

Käytetään täällä joka päivä julkista liikennettä. Aina maksetaan kertalipulla, 2 Bd$ eli vajaan euron verran. Samalla lipulla pääsee samassa bussissa kuinka pitkälle tahnasa, mutta aina bussia vaihtaessa täytyy ostaa uusi lippu. Vaikka kuulostaa edullielta, yksi matka alle euron, niin silti rahaa menee tuplasti, mitä HSL:n matkakorttiin suomessa ;) Päivässä menee helposti 10€, jos vähänkin käy eri paikoissa.

Mutta jossain nämä päihittää HSL:n! Nimittäin odottamisessa. Käveltiin yksi päivä kotoa isomman tien varteen, mistä meidän pikkubussi koululle kulkee. Kuultiin jo kaukaa, että van tulee, mutta ei jaksettu lähteä juoksemaan, koska nittä tulee muutaman minuutin välein. Noh, alla olevan kentän laidalla kun käveltiin, bongas vanin apukuski meidät ja niin se van meitä odotteli, että sinne asti käveltiin. Niin, käveltiin, ei juostu.

Tuolla valkosen auton kohilla se Van meitä odotteli.

Ei ollut nyrpeitä naamoja, ei ollut kiirettä, iloisesti meidät toivotettiin kyytiin mukaan.

Tarinan kääntöpuoli on se, että kilpailu on kovaa. Vanit ovat yksityisten ihmisten ajamia pikkubusseja ja he tienaavat tällä tavalla elantonsa. Heillä ei ole aikatauluja, asiakkaita odotetaan, mutta sitten ajetaan tuhatta ja sataa, ettei takana oleva van pääse ohittamaan. Ainoa tavoite on saada kyytiin mahdollisimman monta matkustajaa ja niitähän menee 15 paikkaseen autoon helposti yli 20. Matkustajia kalastellaan mitä erilaisilla tööttäyksillä ja heitä odotetaan ja autetaan. Meillä on jo tietyt kuskit, kenen kyytiin tykätään mennä ja tiettyjä, joita vältellään. Yksi "tuttu" apukuski bongasi meidät supermarketin parkkipaikalta, van pysähtyi keskelle katua, apukuski tuli auttamaan kauppakassien kannossa ja muut autot vanin takana odotti. Eikä ollut kiire.

Täällä on myös busseja, niitä on kahdenlaisia, on yksityisiä ja julkisia. Kaikkia menopelejä kuitenkin yhdistää hurja ajotyyli. Yksityisissä menopeleissä soi lisäksi musiikki kovalla ja erityisesti vanien kanssa saa olla tarkkana, kenen kuskin autoon nousee. Ensimmäisen viikonlopun aikana oppi tuntemaan omat luotettavat lempparikuskit, joidenka kyydissä ei tarvitse pelätä. Paras on yksi vanhempi mies, se ajaa selvinpäin myös viikonloppuisin, ollaan nimetty se papaksi.

Vaikka HSL muten peseekin julkisella liikenteellä mennen tullen niin kyllä tätä silti tulee suomessa ikävä! Ei tarvitse juosta, sinua odotetaan ja autetaan. Kaikki odotetaan ja autetaan, kenelläkään ei ole kiire.


<3: Emilia

Ps. Kyseinen kenttä on vieressä olevan ala-asteen urheilukenttä. Sillon tällön siinä on tunti meneillään, kun kävellään ohi. Pienet oppilaat on super suloisia ja isommilla on mieletön huumorintaju, hymy leviää siis aina korviin heitä ohittaessa.

Kutsumattomia vieraita ja iltatansseja

Ollaan saatu tän reilun parin kuukauden aikana useampi kutsumaton vieras.

Kärpäsiä lentelee vähän väliä, joskus jopa kärpäsentoukkia on menny lattialla. Todella ällöä! Yöperhoset on myös aika usein kylässä, samoin koppakuoriaisia näkyy. Kaikki suht pieniä ja harmittomia, mutta ei mitenkään toivottuja vieraita.

Yks ilta meijän makkarissa oli sammakko. Kyllä, ihkaelävä pikkunen sammakko, eikä hajuakaan, mistä se on tänne sisälle päässy!

Pari iltaa sitten muru huus keittiöstä, että sisällä on lisko! Ihan semmonen pikkunen kaveri onneks. Sitä sitten yritettiin metsästää, jota saatais kaveri takasin ulos. Pirun vikkelä kaveri, joka osas hyppiä niin kun spiderman! Loppu hyvin, kaikki hyvin: saatiin lisko ulos :)

Sitten on näitä todella ällöjä kavereita, me kutsutaan niitä miljoonajalkasiks. Pikkurillin paksusia, about etusormen pitusia ruskeita ällöjä matoja. Niitä aina välillä on ilmestyny seinille kiipeilemään, eikä hajuakaan mistä! Yks ilta sellanen sitten meni meijän makkarin seinällä katon rajassa ja yhtäkkiä se hävis jonnekkin! Niin ylös ei päästä, että nähtäis onko siellä joku reikä, joten otettiin selfie-tikku avuks ja laitettiin puhelin siihen ja videokamera päälle.
Nyt sitten tiedetään, että meijän makkarin seinän ja katon välissä on kolo, eikä mikään ihan pikkunen! Ilmeisesti se ei kuitenkaan ulos asti mene vaan jonnekkin seinän rakenteisiin, who knows. Ehkä siellä näillä madoilla on joku kommuuni, mistä ne aina välillä ilmestyy. Niitä on menny yleensä seinillä, mutta myös verhojen välistä on näitä ihastuttavia yksilöitä löytyny.

Googletettiin, mitä nää kaverukset vois olla ja saatiin selville, että ne on millipedejä. Sillon kun kokevat olonsa uhatuks, menevät kippuralle ja sumuttavat ruskeeta happoa, joka on myös ihmisille syövyttävää. Ihania kavereita siis! Paljainkäsin ei onneks olla ikinä näihin koskettu.

Iltasin meillä on aina tanssit tossa ulkona kun tullaan sisään. Asutaan toisessa kerroksessa, joten kotiovelle tullaan aina ulkorappusten kautta. Pimeellä meijän rappusista tykkää myös n.10-20 torakkaa. Siinä sitten aina steppaillaan kun avataan ovea, ettei nää vilperit vahingossakaan tulis lähelle jalkoja! Oon aina sanonu murulle, että ne on vielä ihan ok tossa ulkona.
Toissa iltana kuuntelin musiikkia ja ihan kun joku olis kopsahtanu meijän makkarissa. Kuullosti kun joku olis tipahtanu meijän matkalaukkujen päälle. Taskulampulla tiirailin ja mitään ei näkyny. Seuraavana päivänä, eli eilen meijän lattialla oli papana, joka näytti vähän jonkun eläimen ulosteelta. Heti rupes hälytyskellot soimaan ja kurkkasin sinne matkalaukkujen alle ja taakse. Ja kukas se siellä, Herra Torakka!!
Se lähti kiipeemään ylös seinää pitkin, tipahti takasin alas ja lähti sitten sängyn taakse. Onneks mulla on ninja muru, joka nappas sen sieltä kiinni! Tän kaverin matka päätty siihen ja heitettiin se samantien ulos roskikseen.

Edes tästä kaverista ei oo tietoa, millon ja miten se on päässy sisälle! Nää kutsumattomat vieraat on todella ällöjä ja nyt sitä taas muistaa, miks se suomen talvi on ihan jees. Meijän talon takapihalla on pupuja ja koira, voi vaan arvailla mitä kaikkia pöpöjä nää kaverit tuo mukanaan!

Että tämmöstä täällä paratiisissa. Hetkittäin ikävä suomeen on aika kova :D

Mutta sitten kun kävelee rappuset alas omalle rannalle, tajuaa että on täällä paratiisissa jotain, mitä suomessa ei oo! Meijän ranta, joka ei edes oo mitenkään hyvä ranta täällä. Nautitaan siis nyt vielä kun voidaan näistä tän paikan eduista! :)

<3: Emilia

Mini Turtles

Sunnuntai kävelyllä <3

Ja taas palataan meidän kävelyihin :D Pari viikkoa sitten sunnuntaina lähdettiin Accraan smoothieille ja kävelemään merenrantaan ja ihastelemaan auringonlaskua.

Accrassa on rakennettu kävelykatu meren viereen, joka on noin puoli metriä-metrin korkeammalla kun rantahiekka. Siinä käy paljon turisteja sekä paikallisia kävelyllä.
Kävelykadun vieressä on vanha tyhjä ränsistynyt hotelli. Jäin sitä tuijottelemaan ja kysyin murulta, että mitä jos ostettais se ja kunnostettais se meille kodiks (Älä huoli äiti, ei me oikeesti olla tänne jäämäsä!). Samalla huomasin siinä kivikossa/ruohikossa jotain liikettä. Seillä meni ihan pieni kilpikonna! Jäin sitä ihmettelemään murun kanssa ja miettimään, että miten se sinne on joutunu ja onkohan se sille oikea paikka. Se oli siis sen kävelykadun ei meren puolella vaan kuivalla maalla. Pian nähtiin toinen ja sitten kolmaskin mini kilppari.

Tarkkasilmäiset voi bongata mini-kilpparin kivien seasta <3

Mietittiin siinä hetki, että mitä pitäis tehdä. Se ei selkeesti ollut mini-kilppareille oikea paikka, mutta täällä kilpparit on suojeltuja ja niihin ei saa koskea. Hetken siinä pohdittiin ja pähkiltiin, kunnes muru muisti, että oltiin hetkeä aikasemmin kävelty kilpikonnien pelastus-kioskin ohi. Kyseessä on itseasiassa meidän yliopiston projekti kilpikonnien pelastamiseksi. Heillä on oma ryhmä, jotka on perehtynyt kilpikonnien peastamiseen ja etsimiseen esimerkiksi juuri tuollaisesta paikasta, mihin ne ei kuulu ja mistä niitä on vaikea löytää.

Kioskilla oli henkilökuntaa, joille kerrottiin, mitä oltiin nähty. Toinen henkilökunnasta jäi soittamaan pelastuspartiota paikalle ja me lähdettiin toisen mukaan näyttämään mistä oltiin nämä minit bongattu.

Yhteistoimin löydettiin 21 mini-kilppari elossa, mutta valitettavasti 7 oli jo kerennyt kuolla. Meidän jälkeen paikalle tuli vielä yhdistyksen isompi porukka haravoimaan alueen kunnolla. Saatiin olla mukana pelastamassa kilppareita rantahiekalle ja suojelemassa niitä uteliailta turisteilta. Ei mennyt montaa minuuttia kun paikalle oli kerääntynyt hirmu joukko "auttajia", jotka olis kovasti halunneet koskea ja silitellä kilppareita ja ottaa kuvia niiden kanssa.

Ekat mini-kilpparit matkalla rannalle <3 Kohta niitä rupes löytymään sitä tahtia, että hellehattu pääs uuteen käyttöön ja kuljetettiin siinä kilpparit hiekalle.

Sinne ne meni <3 Suloisia olivat ja hauskasti aluks kelluivat vedessä. Ei heti tajuttu laittaa kilppareita pidemmälle rannalle, kauemmas kivistä. Aallot kun voi tietenkin heitellä ne takasin noita kiviä päin. Mutta ei onneks ainakaan meidän silmiin osunu, että niin olis käynyt.

Toi kyseinen paikka on ilmeisesti semmonen, mihin kilppareita usein eksyy. Siinä on mereltä suora näkymä autotielle, missä palaa valot myös pimeällä. Kilpparit suunnistaa valoa kohti, koska yleensä se valo tulee mereltä, kun aurinko paistaa sieltä tai sitten kuu. Öisin katuvalo on niin kirkas, että se on hämännyt pikkusia ja sen vuoksi ne on lähtenyt seikkailemaan ja pudonnut tonne toiselle puolelle. Ne ei sieltä pääse ite pois ja hoitajat sanokin, että usein ne kuolee tai ravut syö ne. Tehtiin siis oikeasti päivän hyvä työ :)

Voitte ehkä arvata, mikä paikka käydään katsastamassa nykyään vähintän kerran viikossa ihan vaan kaiken varalta? ;) Ja muutenkin on tullu käveltyä enemmän silmät auki :)

<3: Emilia


Ps. Eilinen ylläri onnistu! Murulla ei ollu hajuakaan, mihin olin sen viemässä! Ja tykkäsi kovasti :) Ruoka oli hyvää, auringonlasku upea ja hetkeks unohti kaikki huolet ja murheet <3

Mid Term Exam

Huh!

Nyt olis eka tentti takana. Hyvin meni niin kauan kunnes tuli sanoja, joita en ymmärtäny. Asian osasin hyvin, mutta kieli on edelleen se, joka tuo ne isoimmat haasteet.
Ei oo ollu yks eikä kaks iltaa kun oon murulle itkeny, että en vaan opi englantia. Mutta oon mä oikeesti täällä jo oppinu vaikka kuinka paljn, sitä ei vaan ite tajua. Varsinkin kun on vielä opittavaa ja on niin perfektionisti ja ankara itelleen.

Tentti oli perjantaina ja saatiin jo tulokset, sain 10/15.
Kysymyksiä tentissä oli 45 ja aikaa tehä 1h. Aika toi kielen lisäks oman haasteensa ja kynän laskin ehkä minuutti ennen kun huudettiin, että aika on loppu.

Mutta nyt me lähetään viettämään sunnuntaita rannalle :)
Jos tulaan ajoissa kotiin niin ajattelin yllättää murun viemällä sen romanttiselle dinnerille kattomaan auringonlaskua ja juhlistamaan meijän 8kk päivää <3

Kuvan nappasin eilen kun lähettiin kävelemään bussille, näkymä siis meijän kotikadulta :)

<3: Emilia

Kuulumisia ja iltakävelyä

Terveiset auringosta <3

Täällä päivät suhahtelee nopeammin ohi ja koulu tuo paljon sisältöä ja rytmiä arkeen. Opiskellaan kolmena päivänä viikossa pari tuntia, mutta tiistaisin vietetään päivä koululla iltaan asti. International Busines ja Marketing sujuu hyvin, niiden lisäksi opiskellaan urheilun teoriaa ja jalkapalloa, sekä opetellaan valokuvaamaan. Valokuvaus tuli yllättäen esiin, kun mentiin vaihtamaan kursseja, mutta tykkään siitä hurjasti! Pidän kauniista kuvista ja olen toivonut, että itsekin oppisin niitä joskus ottamaan. Kuitenkaan motivaatiota ja hinkua ei ole ollut niin paljon, että olisin omatoimisesti aloittanut kuvaamista opiskelemaan. Nyt käydään tunneilla kahtena päivänä viikossa ja selkeää kehitystä on jo tapahtunut! Saadaan usein joku tehtävä, minkälaisia kuvia meidän pitää ottaa. Ehkä bloginkin kuvat jossain vaiheessa muuttuu laadukkaammiksi, muta sitä ennen mun kuvablogista voi kiinnostuneet käydä katsomassa tehtävien tuloksia: https://500px.com/emiliaakarjalainen.

Koulun lisäksi meijän arkeen kuuluu useampana päivänä viikossa iltakävely. Aurinko laskee about kuuden aikaan, joten iltakävelylle kerkee hyvin ja ei mene myöhäseen.

Viimeksi kun käytiin kävelemässä ympäri meidän korttelia, herätettiin samalla koko naapurusto. Lähes jokaisella talolla on koira. Koirat nukkuvat päivisi, mutta haukkuvat paljon ja kovaa kun iltasin kävelet ohi. Muru totesi, että tämä ei oikein taida olla iltakävelyille soveltuva paikka, vaikka maisemat upeita onkin!

Niinpä nykyään käydään kävelyillä meren rannassa. Otetaan bussi joko Accraan tai Holetowniin, missä on upeat rannat ja "kävelykatu" meren vieressä. Alueet on turisteille suunnattu, joten siellä on todella siistiä ja turvallisempi olo liikkua. Vähättelemättä yhtään kahviloita ja jätskibaareja, mitä sieltä löytyy :D

Pari viikkoa sitten torstaina (mihin tää aika katoaa, tuntuu että se oli vasta eilen!) lähdettiin tuntien jälkeen Holetowniin, haettiin jääkahvit mukaan ja mentiin rantaan pelleilemään vedellä ja ihailemaan taivasta. Tähän ei vaan voi kyllästyä!

Näyttää siltä, että tuolla pilvissä joku polttelis tupakkaa!

Vaikka ekat kaks viikkoa katottiinkin lähe jokapäivä lentoja takasin suomeen ja mietittiin, onko tää kaiken arvosta niin nyt oon super onnelinen, että ei annettu periks! Todellinen elämänkoulu ja osaa arvostaa omaa kotia ja suomea taas eri tavalla, mutta on täälläkin asioita joita tuun ikävöimään ja kaipaamaan. Mm. noi upeat auringonlaskut ja tietenkin rannat <3

Nyt takaisin tenttikirjan pariin, ensimmäinen tentti on viikon päästä perjantaina ja hiukan jännittää! Itse aihe ei ole haastava, mutta kieli tuo siihen mulle paljon haastetta. Ei vaan meinaa sanat ja käsitteet jäädä päähän! Pahin pelko onkin se, etten ymmärrä tentin kysymystä. Oon yrittäny asennoitua, että täällä on aivan sama, mitä numeroita kursseista saan. Mulle tärkein oppi on kielen kehitys, ja sitä aivan varmasti tapahtuu! :)

<3: Emilia