"Kelaa jos HSL venais noin..."

Käytetään täällä joka päivä julkista liikennettä. Aina maksetaan kertalipulla, 2 Bd$ eli vajaan euron verran. Samalla lipulla pääsee samassa bussissa kuinka pitkälle tahnasa, mutta aina bussia vaihtaessa täytyy ostaa uusi lippu. Vaikka kuulostaa edullielta, yksi matka alle euron, niin silti rahaa menee tuplasti, mitä HSL:n matkakorttiin suomessa ;) Päivässä menee helposti 10€, jos vähänkin käy eri paikoissa.

Mutta jossain nämä päihittää HSL:n! Nimittäin odottamisessa. Käveltiin yksi päivä kotoa isomman tien varteen, mistä meidän pikkubussi koululle kulkee. Kuultiin jo kaukaa, että van tulee, mutta ei jaksettu lähteä juoksemaan, koska nittä tulee muutaman minuutin välein. Noh, alla olevan kentän laidalla kun käveltiin, bongas vanin apukuski meidät ja niin se van meitä odotteli, että sinne asti käveltiin. Niin, käveltiin, ei juostu.

Tuolla valkosen auton kohilla se Van meitä odotteli.

Ei ollut nyrpeitä naamoja, ei ollut kiirettä, iloisesti meidät toivotettiin kyytiin mukaan.

Tarinan kääntöpuoli on se, että kilpailu on kovaa. Vanit ovat yksityisten ihmisten ajamia pikkubusseja ja he tienaavat tällä tavalla elantonsa. Heillä ei ole aikatauluja, asiakkaita odotetaan, mutta sitten ajetaan tuhatta ja sataa, ettei takana oleva van pääse ohittamaan. Ainoa tavoite on saada kyytiin mahdollisimman monta matkustajaa ja niitähän menee 15 paikkaseen autoon helposti yli 20. Matkustajia kalastellaan mitä erilaisilla tööttäyksillä ja heitä odotetaan ja autetaan. Meillä on jo tietyt kuskit, kenen kyytiin tykätään mennä ja tiettyjä, joita vältellään. Yksi "tuttu" apukuski bongasi meidät supermarketin parkkipaikalta, van pysähtyi keskelle katua, apukuski tuli auttamaan kauppakassien kannossa ja muut autot vanin takana odotti. Eikä ollut kiire.

Täällä on myös busseja, niitä on kahdenlaisia, on yksityisiä ja julkisia. Kaikkia menopelejä kuitenkin yhdistää hurja ajotyyli. Yksityisissä menopeleissä soi lisäksi musiikki kovalla ja erityisesti vanien kanssa saa olla tarkkana, kenen kuskin autoon nousee. Ensimmäisen viikonlopun aikana oppi tuntemaan omat luotettavat lempparikuskit, joidenka kyydissä ei tarvitse pelätä. Paras on yksi vanhempi mies, se ajaa selvinpäin myös viikonloppuisin, ollaan nimetty se papaksi.

Vaikka HSL muten peseekin julkisella liikenteellä mennen tullen niin kyllä tätä silti tulee suomessa ikävä! Ei tarvitse juosta, sinua odotetaan ja autetaan. Kaikki odotetaan ja autetaan, kenelläkään ei ole kiire.


<3: Emilia

Ps. Kyseinen kenttä on vieressä olevan ala-asteen urheilukenttä. Sillon tällön siinä on tunti meneillään, kun kävellään ohi. Pienet oppilaat on super suloisia ja isommilla on mieletön huumorintaju, hymy leviää siis aina korviin heitä ohittaessa.