perjantai 6. marraskuuta 2015

Mitä tänään syötäisiin?

Kysymys, joka on tuottanu enemmänkin tuskaa..

Barbadoksen ruokakulttuuri eroaa aika paljon meidän omasta. Täällä syödään paljon uppopaistettua ruokaa , sokeria laitetan joka paikkaan, on helpompi löytää säilykkeitä kun tuoretta ruokaa.



Huomattiin sokerin paljous jo pian ja pääteltiin, että täällä ihmiset pitävät makeasta ja eivät niin välitä sokerin haitoista. Täällä myös ihannoidaan enemmän runsautta kun hoikkuutta, joten se voi olla yksi syy, miksi sokeria ei pidetä niin pahana.

Meidän markkinoinnin tunnilla tuli puheeksi tämä sokeri. Sanottiin siellä, että oltiin järkyttyneitä kuinka kaikessa on sokeria. Markkinoinnin opettajamme sitten tiesi kertoa, että Barbadoslaiset tykkäävät sokerista erittäin paljon, enemmän kuin muut Caribialaiset. Jopa niin paljon, että Coka-Colan tuottajat ovat lisänneet täällä myytyyn cokikseen enemmän sokeria. Eli cokiksessa täällä on enemmän sokeria kuin suomessa myydyssä. Hullua! Markkinoinnin opettajamme myös kertoi, että ei luota täällä ollenkaan siihen, että kaikki tuotteen sisältämä sokeri olisi pakkauksessa ilmoitettu.

Kävimme kerran syömässä yhden paikallisen luona. Ihmettelimme kutsua, mutta vierailun aikana selvisi, että hän halusi esitellä meille hänen kotinsa, josta hän vuokraa huoneita opiskelijoille. Jos maksaa enemmän vuokraa, saa myös ruoan. Hän toivoi, että antaisimme hänen yhteystietonsa seuraaville vaihtoon tulijoille.
Hän oli kokannut vaikka mitä ruokaa! Oli niin salaattia, leipää kuin lihaakin. Suurintaosaa ruoista kuitenkin yhdisti makeus. Leipä olisi meny heittämällä meidän kuivakakusta, sweet potato oli todellakin sweet ja papumuhennoksetkin oli höystetty sokerilla. Nam! Ei paljon tarvinnut jälkruokaa ja nopeasti tuli ikävä äidin ruokapatojen äärelle :D

Suomessa katson pääsääntöisesti tuotteiden pakkausselosteet, mitä missäkin on, mutta täällä ne on päässyt vieläkin tarkempaan syyniin. Oli melkein mahdotonta löytää papuja, jotka eivät olisi sokeriliemessä tai ananasta, joka ei olisi paksussa tai kevyessä siirapissa. Kovasti siis yritetään pitää valkoinen sokeri pois meidän ruoista :)

Täällä on myös alkanut ikävöimään suomen hedelmä- ja vihannestiskejä. Täälläkin moiset löytyy, mutta jotenkin tuotteet eivät vaan maistu mun suuhun niin hyviltä, kun mitä samat suomessa. Paprika on todella kitkerää, kurkku mautonta ja siinä on paksu kova kuori, tomaatit vihreitä tai vetisiä, salaattia on lähes mahdotonta löytää kaupasta. Hedelmissä banaani ja mango on aivan mielettömiä ja niitä onkin tullu popsittua aamusin. Ja niitä tulee varmasti myös ikävä! Ja ananas! Kallista normaalisti, mutta välillä se on tarjouksessa ja sillon sitä raskii ostaa. Niiiiiin hyvää!



Mielikuva tuoreista ja maukkaista hedelmistä ja vihanneksista ei siis ihan vastannut todellisuutta, saati sitten merenelävistä. Macaronipie ja friedchicken sen olla pitää ;)

Mutta hyvin ollaan hengissä selvitty! Ja samat vaatteet menee edelleen, joten hyvinhän meillä menee! Ja osaapahan arvostaa niitä meidän ruokakauppoja entistä enemmän, valittaminen jää varmasti vähemmälle :)

<3: Emilia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti